08 Kes 2010

Holy Smoke elämänkoulussa

Nyt kun ei ole “Hoularilla” kasvukumppaneita riehakavereina, niin energiaa uusien asioiden opetteluun riittää oikein mukavasti ;-) Tai muotoillaan se nyt vaikka niin, että pakkohan tässä on jotain puuhata energiavaraston (iso) tyhjäämiseksi ja siinä ohessa ryhtyä opettamaan pikkumiestä hyvätapaiseksi koirakansalaiseksi :-D

Aloitamme tärkeimmästä, tadaa -nimestä! :-D Tuleva, onnellinen omistaja tuskin ilahtuu pentusen työnimestä Houlari, joten yritetään pistää edes vähän paremmaksi; mielipide lopputuloksesta on makuasia! ;-) Tässä kutsumanimen nimitarinaa!

Dobbereihin verrattuna heeleri on pieni, pentuna suorastaan pelottavan, jalkoihin jäävän pieni. Blondin logiikalla asia menee siten, että pieni koira, lyhyt nimi :-D, totesimme Sonjan kanssa Hummingbirdin Elmo-nimestä. Ja kas, oivallus syttyi muutama aamu sitten, kun aamulla menin hakemaan pennun aamupissalle nukkuma-aitauksesta ja mikäpä siellä juomakupissa kellui ellei sitten ihan reippaankokoinen kakkakikkare. Kävi hymyilyttämään, ja mieleeni tuli Aimo Litjan elokuva Loma, jossa päähenkilölle käy edellä kuvatun kaltainen, jokseenkin kiusallinen vahinko uimareissulla. Voi voi Aimoa, niin, Aimoa! :-D Toisekseen, tässä pojassa on aimo annos kaikkea kivaa; rohkeutta, ulkonäköä ja kaksi lupaavaa moottoria (ruoka ja leikki) työkäyttöön! :-D Nimi on näin ollen pätevästi perusteltu ja sen seurauksena käyttöön otettu. Tuleva uusi omistaja vaihtanee halutessaan, vaikka täytyy sanoa että nimi on opittu jo: projektiin meni alle kymmenen palkittua kutsua, oppivainen pikkumies! :-)

Pienellä esikoululaisella on tänään tiistaina ollut päivävieraita, oikein mukavia sellaisia! :-) Oma velipoika Elmo tuli kylään sijaisäitinsä Ilona-dobermannin kanssa. Ooooo sanoo Aimo, ihana iso koira! Reippaasti Aimo teki tuttavuutta Ilonan kanssa, mainiota! :-) Lähdimme porukalla uimaan, Myy-mamma teki kunnon uimalenkit kepin perässä, pennut tyytyivät kastelemaan varpaansa ;-) Pojilla vauhtia riitti, nyt uni maistuu! :-)

Tässä vielä hieno kuva Elosta kohti RYP-4 sijoitusta, lennokkaasti käy askel! :-)

Huomenna päivittelen kuvia Hookkosista! :-)


Mainos